Ota yhteyttä

5 vinkkiä Google Ads -hakusanamainonnan kehittämiseksi

Google Ads -hakumainontaa kannattaa kehittää aktiivisesti, jotta mainoseurosi tuottavat parhaan mahdollisen tuloksen. Tässä 5 rahanarvoista vinkkiä!

Google Ads -hakusanamainonnan kanssa käy helposti niin, että kampanjat saadaan pystyyn, mutta ylläpidon ja optimoinnin kanssa on sitten niin ja näin. Vakiintunut hakumainonta tuottaa sivustollesi liikennettä ennustettavasti ja hinta pysyy vakiona – hyvä juttu. Vai onko? Saatko mainosrahallesi parhaan mahdollisen vastineen?

Kokosin tähän kirjoitukseen viisi vinkkiä, joiden tuella voit tutustua oman Google Ads -tilisi hakukampanjoiden nykytilaan. Takaan, että saat ideoita kampanjoiden kohentamiseksi! Mennäänpä asiaan.

Vinkki 1 – Google Ads -kampanjoidesi muutoshistoria

Otetaan ensin tuntumaa lähtötasoon ja tsekataan, koska kampanjoitasi on viimeksi päivitetty. Mene Google Adsin hakutoimintoon ja kirjoita ”Muutoshistoria”, niin löydät ketterästi perille.

Muokkaa raportin näyttämää aikajaksoa niin, että näet muutokset vaikkapa viimeisiltä kolmelta kuukaudelta. Jos muutoksia ilmestyy listaan, varmista, että näet kaikki rivit listan lopussa olevasta ”Näytettävät rivit” -valinnasta.

Muutoshistoria-listaus tottelee vasemman laidan valikkoa, eli jos valitset vasemmalta ”Kaikki kampanjat”, näet kaikkin kampanjoihin tehdyt muutokset. Tai sitten voit katsoa, mitä muutoksia yksittäiseen kampanjaan on tehty.

Kuvassa näytteeksi muutama muutostieto. Näet kuka on tehnyt, minkälaisia muutoksia ja mihin kampanjoihin. Osan muutoksista voi myös kumota tästä näkymästä.

Google Ads muutoshistoria

Miltä näyttää? Kolme kuukautta on sen verran pitkä aika, että muutosjälkiä kyllä soisi olevan. Esimerkiksi uusia mainostekstiversioita kannattaa ajoittain luoda myös erinomaisesti toimiviin kampanjoihin.

Huomaat kyllä Muutoshistoria-listauksesta, ovatko asiat kunnossa, vai onko mainonnan kehittämiseen syytä varata enemmän resursseja.

Vinkki 2 – Google Adsin automaattiset suositukset

Google Ads tuottaa kaikille kampanjoille automaattisia kehityssuosituksia keinoälyn turvin. Löydät Suositukset -kohdan vasemman laidan valikosta tai edellä mainitulla Haku-toiminnolla.

Google antaa kampanjalle ”Optimointipisteet”, eli arvosanan asteikolla 1-100. Lisäksi kampanja saa muutamia toimenpidesuosituksia, joiden toteuttaminen parantaa arvosanaa.

Kuvan esimerkkikampanja on saanut optimointipisteet 75,4%. Kuvassa näkyvät kehittämisehdotukset ovat

  1. Konversioseurannan määrittäminen ja
  2. Responsiivisten hakumainosten lisääminen.

Google Ads -hakumainonnan kehittämiseen saat Googlen keinoälyltä automaattisia suosituksia

Konversioseurannan määrittämisestä Google lupaa 19 yksikköä parannusta optimointipisteisiin, eli se pitää tätä toimenpidettä varsin tärkeänä. Ja tokihan se niin onkin!

Konversioseuranta tarkoittaa, että verkkosivustollesi on määritelty tiettyjä tavoitteita, joihin kävijä halutaan johdattaa, esimerkiksi osto verkkokaupasta, yhteydenottolomakkeen lähettäminen tai puhelinnumeron klikkaus. Saat huisisti lisää dataa mainontasi toimivuudesta, kun pystyt seuraamaan esim. millä avainsanoilla sivustollasi tapahtuu tärkeitä asioita.

Toinen suositus on responsiivisten hakumainosten lisääminen kampanjaan. Responsiiviset hakumainokset ovat mainoksia, jotka Googlen keinoäly muodostaa antamistasi aineksista automaattisesti niin, että mainosteksti vastaa mahdollisimman hyvin googlaajan tekemää hakua. Kokemus on jo osoittanut, että responsiiviset hakumainokset saavat komeampia klikkiprosentteja kuin kiinteät mainostekstit, joten tästäkin suosituksesta kannattaa olla kiinnostunut.

Ensimmäisen responsiivisen mainoksesi voit tehdä helposti tuosta suosituksesta Näytä-linkkiä klikkaamalla. Google Ads on tehnyt sinulle valmiiksi ehdotuksen responsiivisesta mainoksesta. Pienellä hienosäädällöä saat varmasti mainoksen valmiiksi muutamassa minuutissa.

Responsiiviset hakumainokset on vielä keväällä 2019 uusi ominaisuus, jota ei ihan kaikilla mainostileillä ole tarjolla. Jos sitä ei sinun tililläsi vielä näy, kehitä kampanjoitasi toisesta kohtaa tätä uutuutta odotellessa.

Vinkki 3 – Google Adsin Hakutermit-raportti

Hakutermit-raportin avulla pääset tutkimaan, mitä ihmiset oikeasti kirjoittivat Googleen, kun sinun mainostasi näytettiin ja klikattiin. Hakutermit-raportti löytyy jälleen Haku-toiminnolla, tai sitten Avainsanat-näkymästä omalta välilehdeltään.

Kuvassa pieni näyte hakutermeistä, joita Googleen on kirjoitettu ja päädytty klikkaamaan Kuulun mainosta.

Google Ads Hakutermit -raportista näet, mitä käyttäjä on Googleen kirjoittanut, kun mainostasi on näytetty.

Hih. Se oli vitsikästä. 🙂

Tutki raporttia ainakin sillä silmällä, että onko joukossa sanoja, jotka eivät mitenkään liity liiketoimintaasi ja niistä on tullut useampi klikki. Jos tämmöisiä ”häirikkösanoja” löytyy, on kaksi hyvää vaihtoehtoa:

  1. Lisää hakutermi negatiivisten avainsanojen listalle.
  2. Muokkaa avainsanojesi hakutyyppiä niin että häirikkösanat jäävät ulos.

Esimerkiksi monet asiakkaamme käyttävät mainonnassaan negatiivisina avainsanoina sanoja ”opinnot” ja ”ilmainen”.

Googlen omilta Ads-ohjesivuilta löydät lisätietoa avainsanojen vastaavuusvaihtoehdoista , eli hakutyypeistä. Voit määrätä tosi jämptisti, milloin mainostasi näytetään, tai sitten jättää enemmän keinoälyn varaan. Google esimerkiksi tietää, että fysioterapiaa tarjoava yritys saattaisi tarjota myös hierontaa, kinesioteippausta, akupunktiota ja omt-terapiaa. Laajan hakutyypin avainsana nappaa kiinni kaikista fysioterapiaa sivuavista sanoista, kun taas tarkka haku tuo sinulle vain fysioterapiaa etsineet. Säästät valtavasti rahaa, kun valitset hakutyypin oikein.

Vinkki 4 – Avainsanojen laatupisteet

Google Ads antaa jokaiselle avainsanallesi automaattisesti laatupisteet heti kun avainsana alkaa saada näyttöjä ja klikkauksia. Laatupisteet on arvosana asteikolla 1-10, jossa 10 on täydellinen suoritus, 7 tyydyttävä ja kaikki siitä alaspäin vaatii huomiota.

Mainontasi laatua arvioidaan kolmesta näkökulmasta:

  1. Mainoksen osuvuus
  2. Odotettu klikkiprosentti ja
  3. Aloitussivukokemus

Kun avainsanoillasi on korkeat laatupisteet, Google Ads näyttää mainosta mielellään, sillä käytäntö on osoittanut, että hakukokemus on onnistunut, kun tätä mainosta klikataan. Ja toki Google arvostaa korkeaa klikkiprosenttia, sillä klikki kerrallaan syntyy yksi maailman suurimmista liikevaihdoista.

Kuvan esimerkissä kaksi ensimmäistä sanaa saa täydellisen arvostelun – ne toimivat keskitasoa paremmin kaikilla kolmella osa-alueella. Ensimmäinen sana on siksikin tosi tärkeä, että se on tuottanut peräti yhdeksän konversiota kuudestatoista. Vaali tällaisia sanoja ja huolehdi, että niillä on riittävästi budjettia käytössään.

Kolmas sana on saanut laatupisteet 3/10. Mainos näyttää olevan periaatteessa ihan osuva, mutta sitä klikataan keskimääräistä vähemmän ja aloitussivukokemus on huono. Mainostekstiä pitäisi nyt terävöittää ja laskeutumissivun laatua kohentaa. Onhan laskeutumissivu varmasti mobiilioptimoitu ja latautuu supernopeasti? Kerrotaanhan sivulla siitä, mitä mainostat?

Google Ads avainsanojen laatupisteet on Googlen automaattisesti antama arvio mainoksen ja aloitussivun laadusta.

Kerron esimerkin. Kuululla oli hakumainos avainsanalle ”jonna muurinen”. Mainostekstissä puhuttiin Kuulu Oy:stä ja se oli ohjattu Kuulun pääsivulle. Tavallaan ihan osuvaa, mutta ei – Google haluaa, että hakukokemus on oikeasti sujuva. Laatupisteet tällä toteutuksella olivat 3/10.

Terävöitimme mainontaa niin, että teimme Jonnalle omat mainostekstit ja ohjasimme mainoksen Jonnan omalle alasivulle . Ei mennyt monta päivää, kun laatupisteet olivat 10/10. Kympin sanoilla on, muuten, huomattavan edullinen klikkihinta, eli kyseessä on kolmikanta-win-win-win-diili sinun, Googlen ja hakukoneen käyttäjän kesken.

Laatupisteet voivat antaa sykäyksen melkoiselle digimarkkinoinnin remontille! Kannattaa keskittyä aluksi tärkeimpiin avainsanoihin – joko niihin, jotka jo tuovat paljon liikennettä tai niihin joiden pitäisi tuoda paljon liikennettä.



Vinkki 5 – Kilpailumittarit ja budjetin riittävyys

Katsotaanpa vielä, miten pärjäät kilpailussa muita mainostajia vastaan. Valitse vasemman reunan valikoista ”Hakukampanjat”-ylätaso ja sen jälkeen ”Kaikki kampanjat”. Sitten klikkaa ”Sarakkeet”-valinnasta taulukon yläpuolella ja valitse sieltä nämä kilpailumittarit:

  • Keskimääräinen sijainti
  • Hakuverkoston impressoiden osuus
  • Hakuverkoston menetettyjen impressioiden osuus (sijoitus)
  • Hakuverkoston menetettyjen impressioiden osuus (budjetti)

Nyt pääset näkemään, millä monennellako mainospaikalla kampanjoidesi mainoksia keskimäärin näytetään ja riittääkö budjetti.

Esimerkkikuvassa oikein minkään rivin asiat eivät ole kunnossa. Ensimmäisen rivin kampanja saa vain 20,75% mahdollisista mainosnäytöistä, eli noin 80 pinnaa niistä hauista, joissa haluaisit olla mukana, meneekin ohi suun. Raha loppuu kesken, eli budjetti rajoittaa näkyvyyttä. Myös laatupisteissä taitaa olla parantamisen varaa, sillä mainoshuutokaupassa sijoitus jää sen verran alhaiseksi, että sijoituksen vuoksi ollaan ulkona 37,83% tapauksista.

Google Ads kilpailumittarit - Haun menetettyjen impressioiden osuus sijoituksesta ja budjetista johtuen

Tilanteen kohentamiseksi kannattaa ensin mennä laatupisteiden luo kysymään neuvoa, mitä pitää korjata, jotta sijoitus paranee. Toissijainen korjattava on sitten mainosbudjetti. Kun mainonnan laatu on kunnossa, on järkevää nostaa budjettia.

Yhteenveto

Hakumainonnassa on hurjan monta liikkuvaa osaa ja optimointia on hyvä tehdä säännöllisesti. Mitä isommalla rahalla mainostat, sitä enemmän kannattaa pistää panoksia myös optimointityöhön ja sen myötä myös verkkosivuston kehittämiseen.

Onneksi apuna on keinoäly, joka tekee työtä mainostajan puolesta ja parhaana päivänä myös palkitsee reippaasta suorituksesta.

Google Ads optimointipisteet 100%

Tsemppiä optimointitoimiin!

Me Kuululla autellaan tarvittaessa kouluttamalla ja sparraamalla, tai voidaan myös tehdä koko homma sinun puolestasi.

Ota yhteyttä

Alla olevassa podcast-jaksossamme kerron pidemmin Google-mainonnasta, kuuntele vaikka heti!