Ota yhteyttä

Animaatiovideo yritykselle – huomioi nämä animaatiota hankkiessa - Kuulu

Animaatiovideoita on monenlaisia. Jos tarvitset animaation kuvaamaan yrityksenne tuotteita tai palveluita, lue miten animaatiovideo kannattaa hankkia.

Kaikki me olemme nähneet animaatioita, mutta harva tietää miten ne tehdään. Jos esimerkiksi haluaisit hankkia yrityksellesi animaation, minkälainen prosessi se olisi ja mitä sinun tulisi tietää etukäteen? Haluaisinkin avata tähän tyypillisen animaatioprojektin kulkua ja raottaa verhoa animaatioiden kulisseihin.

Käsikirjoitus tuo esille ydinviestin

Aivan kuin tavallinenkin videotuotanto, myös animaatio tarvitsee käsikirjoituksen. Tiedät asian, joka tulisi kertoa yleisölle, mutta sen muotoileminen valmiiksi, jouhevaksi käsikirjoitukseksi on ei ole aina helppoa ja siksi sitä on hyvä miettiä yhdessä sisällöntuottajan kanssa. Tällöin et jää yksin omaan kuplaan pallottelemaan ideaa, vaan saat siihen heti ammattilaisen tuen ja näkemyksen ja yhdessä idistely on usein rento ja inspiroiva lähestymistapa. Kun sisällöntuottaja on saanut ydinviestistäsi vahvan mielikuvan, voi hän hoitaa varsinaisen käsikirjoituksen valmiiksi ideointinne pohjalta. Luonnollisesti tätä käsikirjoitusta voidaan sitten hioa versioissa, kunnes se on täyttä timanttia.

 

Animaation tyyli

Animaatioita on monia erilaisia ja olet ehkä nähnyt jonkin esimerkin, joka miellytti silmääsi ja tuntui kenties sopivalta sinun tarinaasi. Tai sitten et tiedä yhtään mikä olisi oikea tyyli tai edes mitä olisi tarjolla.

Molemmissa tapauksissa on hyvä käydä läpi muutama vaihtoehto yhdessä animaattorin kanssa, sillä hän osaa kertoa miten eri tyylit toteutetaan ja miten se vaikuttaa esimerkiksi aikatauluun ja hintaan. Jokaisessa tyylissä on omat plussansa ja miinuksensa, ja on tärkeää löytää hyvä balanssi kaikille osatekijöille ja valita visuaalinen tyyli näihin perustuen.

Lue myös aikaisempi kirjoituksemme erilaisista animaatioista , niin näet konkreettisia esimerkkejä eri tyyleistä.

 

Raakaversiot tuovat esille animaation idean

Tässä vaiheessa kaikki osapuolet ovat jo hyvin mukana animaation teossa ja seuraavista askelista voidaan sopia tapauskohtaisesti. Yleensä seuraava vaihe on luoda raaka-animaatio, jossa muutamia kohtauksia animoidaan nopeasti vastaamaan ideaa, mutta ei vielä kovin yksityiskohtaisella tasolla. Tärkeää on saada ensin käsitys animaation temposta ja rytmistä, ja siitä toimiiko kuvamateriaali hyvin esimerkiksi käsikirjoitetun kertojaäänen eli spiikin kanssa, ennen kuin animaatio hiotaan ja huolitellaan loppuun asti. Tämän perusteella käsikirjoitusta voidaan vielä muokata, joko hienosäätämällä kuvatarinaa tai spiikkiä.

 

Valmis animaatio

Kun raakaversioiden myötä on löydetty sujuva kokonaisuus animaatiolle, alkaa viimeinen vaihe, jossa animaattori käy läpi jokaisen kohtauksen ja hioo yksityiskohdat kuntoon. Animoidusta liikkeestä tehdään sulavampaa, värimaailma viimeistellään ja äänet, musiikki ja spiikki mixataan yhteen ja liitetään kuvaan. Saat valmiin tuotoksen nähtäväksi ja voit antaa vielä kommentteja, joiden pohjalta animaatiota voidaan vielä muokata, jos tarpeen. Tämän myötä sinulla on valmis animaatio hyppysissäsi!

Animaation maailma voi tuntua vieraalta ja kenties abstraktilta, koska erilaisia tyylejä on niin monia, että kaikkea sitä potentiaalia voi olla vaikea hahmottaa. Yksin sinun ei tarvitse sitä kuitenkaan pähkäillä, koska animaattorit auttavat mielellään kartoittamaan ja puskemaan visuaalisia rajoja.

Siinä missä perinteinen videotuotanto on (visuaalisia tehosteita lukuun ottamatta) sidottu todelliseen maailmaan mitä voi valokuvata, animaation keinoin vain mielikuvitus on rajana. Ja koska tyylilajeja on niin monta, voit olla varma, että jokaiselle – myös juuri sinun ideallesi – löytyy juuri oikea ratkaisu.

Jos tarvitset animaation ota yhteyttä ja katsotaan mitä voimme tehdä yhdessä! 

Pyydä tarjous  animaatiosta!