Ikuinen ongelma Facebook-markkinoinnissa on kuvien käsittely Facebookia varten. Facebookiin ladatut kuvat ja videot ovat usein julkaistuina huonompilaatuisia, kuin ne alunperin olivatkaan ja varsinkin tekstiä sisältävät kuvat näyttävät hyvinkin pikselimössöisiltä. Missä vika, kun Facebookiin ladatut kuvat vaikuttavat niin huonolaatuisilta, vaikka kuva olisi vielä tietokoneella tarkka ja hyvännäköinen?

Facebookin kuvankäsittelyohjeet

Kysymykseen ei ole mitään yksiselitteistä vastausta. Facebookilla on myös omat ohjeistukset, joita noudattamalla kuvankäsittely pitäisi onnistua ja kuvat olisivat mahdollisimman hyvälaatuisia. Olemme kuitenkin käytännön kokemuksen kautta huomanneet, ettei Facebookin virallisilla ohjeistuksilla ole paljoakaan merkitystä.

Lataa kuvasi PNG-muodossa Facebookiin

Yrityksen ja erehdyksen kautta olemme vuosien saatossa huomanneet, että Facebookiin kannattaa ladata kuvat PNG-muodossa (vaikka ohjeissa lukee JPG). Varsinkin sellaiset kuvat joihin on lisätty päälle tekstiä tai muuta grafiikkaa olisi hyvä olla nimenomaan PNG:nä. Eli kun tallennat valokuvaa kuvankäsittelyohjelmassa, vaihda tiedostomuodoksi JPG:n sijaan PNG. PNG-tiedostot ovat suurempikokoisia, mutta yleensä huomattavasti laadukkaampia.

Jos kyseessä on valokuva jota ei välttämättä edes editoida, kannattaa se lisätä Facebookiin ihan sellaisenaan eikä pienentää ensin kuvankäsittelyohjelmalla. Kuvan lataamisessa voi kestää pidempään, mutta laatu on yleensä parempi näin. Jos valokuvaa ei pienennetä ja se on alkuperäisessä koossaan, tiedostomuoto voi olla hyvin olla JPG.

Jos tilaat kuvat esimerkiksi mainostoimistolta, voit esittää toiveen näistä tiedostomuodoista kuvien lähetyksen yhteydessä. Kannattaa myös kiinnittää huomiota kuvien kokoon, ennemmin liian suuri kuin liian pieni kuvatiedosto!

 

Tee somekuvasi kuin ammattilainen – ilmaiset ja helpot työkalut

Kuvankäsittely

Ammattimaiset työkalut somekuviin – myös mobiilisti

Kuvankäsittely