Facebook julkisti hetki sitten kaksi uutta ominaisuutta sen livevideotoimintoon. Livelähetykset ovat kasvattaneet suosiota viime vuosina, mutta itse lähetyksen ominaisuudet ovat pysyneet samankaltaisina: kuvaa voi lähettää ainoastaan yksin ja keskustelu tapahtuu kommentoimalla.

Facebookin Live on saanut osakseen haasteita niin lähetyksen laadun sekä sen hankalan moderoinnin vuoksi. Facebookin tavoitteena on parantaa erityisesti liven laatua ja tämän kannalta uudet ominaisuudet tuovat lisää monipuolisuutta toimintoon.

Kutsu toinen käyttäjä mukaan livelähetykseen

Ensimmäinen ominaisuus, jonka Facebook tuo kaikkien käyttäjien ulottuville on mahdollisuus kutsua kaveri livelähetykseen mukaan. Käytännössä livettäjä voi kutsua mukaan livelähetyksen sisään katsojan ja näin esimerkiksi keskustella yleisön kanssa yhdessä. Siinä missä livelähetyksen tekeminen yksin vaatii jonkin verran kekseliäisyyttä, jotta lähetys säilyttäisi mielenkiintonsa, yhdessä livettäminen mahdollistaa esimerkiksi haastattelut. Tällä hetkellä liven jakaminen on mahdollista ainoastaan iOS-laitteilla, mutta Facebookin tuntien, Android-tuki ei ole kaukana perässä.

Jos Facebook Liven aikana pitää puhelinta vaakatasossa, molemmat livelähettäjät mahtuvat ruutuun näkyville kerrallaan.

Keskustele kaverin kanssa lähetyksen sisällä 

Toinen ominaisuus mahdollistaa yksityisen viestittelyn ystävän kanssa livelähetyksen sisällä. Siinä, missä ennen liven sisällä keskustelu tapahtui kommentoimalla itse lähetystä, uudessa keskustelutoiminnossa voit kutsua toisen katsojan tai kaverin lähetyksen ulkopuolelta keskustelemaan yksityiseen keskusteluun. Keskustelusta on mahdollista palata myös yleiseen kommenttikenttään ja takaisin. Lähetyksen jälkeen keskustelua voi jatkaa Messengerissä.

Chat-mahdollisuus on tällä hetkellä testattavana ainoastaan muutamissa maissa, mutta Facebookin mukaan se julkaistaan kesän aikana maailmanlaajuisesti. Suomeen emme ole tätä ominaisuutta vielä saaneet. Kunhan tämä julkaistaan, näet chat-mahdollisuuden kaverisi nimen päällä.

Chat-kuvat Facebookilta.

Hyödynnä Facebook Liven ominaisuuksia sisällöntuotannossa ja markkinoinnissa

Uudet ominaisuudet tuovat freesiä tuulahdusta livelähetysten maailmaan, jossa vielä toistaiseksi on totuttu näkemään puhuvia päitä. Uusilla interaktiivisilla ominaisuuksilla Facebook Liven käytöstä tulee sekä henkilökohtaisempaa että yhteisöllisempää.

Tiesitkö, että jo nyt ihmiset kommentoivat livelähetyksiä yli kymmenen kertaa enemmän kuin tavallisia videoita? Tämän näkee helposti omien livevideoiden statistiikoista.

Lähetämme itse paljon livevideoita ja lataamme Facebookiin ns. tavallisia videoita. Livevideoita kommentoidaan aina paljon, tavallisiin videoihin saadaan muita reaktioita, mutta kommentit jäävät vähäisiksi.

Ominaisuuksien hyödyntäminen esimerkiksi Facebook-markkinoinnissa jää nähtäväksi, mutta livelähetysten lisääntyessä ja monipuolistuessa, myös interaktiivisten ominaisuuksien osuus tulee todennäköisesti korostumaan. Yhteistä livelähetystä on mahdollista hyödyntää esimerkiksi Q&A-tyylisissä keskusteluissa tai haastatteluissa Chat-ominaisuutta voisi hyödyntää esimerkiksi Facebook Liven sisällä suoraan asiakaspalveluun. Nämä ominaisuudet kannattaa siis pitää mielessä sisällöntuotannossa!

Jos kaipaat apua mobiilivideon luomisessa, pyydä meiltä mobiilivideokoulutustarjous.

Lue lisää mobiilivideot ja stoorit -koulutuksesta

Miten tehdään livevideo Facebookiin?

Miten tehdaan livevideo Facebookiin

Videotuotanto

Instagram Live vs. Facebook Live markkinointinäkökulmasta

Kumpi on parempi – Instalive vai Facebook-live?

Facebook