Ota yhteyttä

Kuulu mukaan Salesvationiin

19 joulukuuta 2017

Kuulu osti osuuden myyntiseminaari Salesvationista. Seuraava Salesvation-tapahtuma järjestetään Oulussa vuoden 2019 aikana.

Jonna Muurinen

Kuulun perustaja, toimitusjohtaja ja pääkouluttaja.

Markkinointiviestintätoimisto Kuulu Oy osti osuuden myyntiseminaari Salesvationista ja näin koko pohjoinen myyntiseminaari saa lisää osaamista alleen.

Markkinointiviestintätoimisto Kuulu Oy ja Jussi Patopuro yhdistävät voimansa myyntiseminaari Salesvationissa. Patopuron vuonna 2015 perustama Salesvation järjestetään Oulussa jo viidettä kertaa tulevana keväänä. Tapahtumayleisönä on ollut vuosittain muutama sata myyjää ja yritysjohtajaa. Salesvation perustettiin aikoinaan, koska alan tapahtumia ei pohjoisessa ollut, vaikka tarve oli selkeä.

Kuulu valikoitui Patopuron kumppaniksi, koska ajatukset Salesvationin missiosta ja mahdollisuuksista kohtasivat.

– Myynti ja markkinointi ovat molemmat elintärkeitä kasvun toimintoja yritykselle – niiden keskinäisen vuoropuhelun lisääminen ja merkityksen osoittaminen ovat Salesvationin keinoja parantaa suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä. Tällä hetkellä Salesvationin liiketoiminnassa myynti on ollut keskiössä, koska avainhenkilöiden ydinsubstanssi on keskittynyt siihen. Kuulu täydentää poikkeuksellisen kovalla markkinointiosaamisellaan Salesvationin toimintaa niin seminaarisisällön kuin oman liiketoiminnankin osalta, Jussi Patopuro summaa.

Kuulu osti omistusosuuden Salesvationista, koska toimitusjohtaja Jonna Muurisen mukaan markkinointi ja myynti saavat yhdessä timanttisia tuloksia aikaiseksi. Kuulu haluaa olla mukana tekemässä hienosta ja hyödyllisestä tapahtumasta nykyistä näkyvämmän ja tunnetumman suuremmalle yleisölle.

Rohkeus ja aktiivisuus ovat myynnin ja markkinoinnin avaintekijöitä

– Kuulu haluaa olla mukana Salesvationissa, koska olemme hyvin tuloshakuinen ja myyntikeskeinen digimarkkinointitoimisto. Markkinointia ja myyntiä yhdistävät samat lainalaisuudet – rohkeus ja aktiivisuus. Suomalaisista sanotaan usein, ettei täällä osata markkinoida, mutta itse olen sitä mieltä, ettei ole osaamisesta kyse, vaan puhtaasti rohkeuden puutteesta. Markkinointi vaatii yrityksiltä pää pystyssä esilläoloa. Jos et uskalla kertoa yrityksestäsi ja kehua palveluitasi ja tuotteitasi, myyntikin on hankalaa. Salesvationissa koulutetaan myyntiä monesta näkökulmasta, mutta rohkeus ja aktiivisuus ovat aina läsnä.

Kuululla on myös vankka kokemus yritysvalmennuksesta. Koulutamme 200-300 markkinointikoulutusta vuosittain. Näin ollen Kuulu voi tuoda Salesvationiin osaamista valmennusnäkökulmasta.

Viime tapahtumassa Kuulu oli mukana interaktiivisen myyntipuhekilpailun järjestämisessä ja tällaista tuodaan tapahtumaan lisää.

– Meidän vahvuus on monikanavainen viestintä, sosiaalinen media ja videot. Viimekertaisesta yleisöä osallistavasta myyntipuhekilpailusta tykättiin kovasti ja sitä on toivottu meiltä uudelleen. Se kyllä onnistuu, Muurinen toteaa.

13.4. tapahtuman teemana on sisu, tiimi ja voittaminen. Puhujat ovat yhtä lukuun ottama jo varmistuneita ja heistä tiedotetaan myöhemmin. Aiemmin tapahtumassa ovat puhuneet mm. Esko Aho, Taneli Tikka ja Kummelin Olli Keskinen.

Jos haluat ulkoistaa tapahtumasi markkinoinnin, pyydä meiltä tarjous!

Ota yhteyttä