LinkedIn tarjoaa valtavan hyviä maksetun mainonnan kohdennusmahdollisuuksia. Itse mainontaakin voi tehdä lukuisilla eri tavoitteilla ja mainostusmuodoilla, joista voi lukea aiemmasta kirjoituksestamme. Tässä kirjoituksessa keskitymme kuitenkin puhtaasti mainonnan kohdentamiseen.

Eri mainosmuodot ovat käytössä sen mukaan, minkä tavoitteen olet valinnut kampanjalle. Samoin kannattaa muistaa, että kohdennusvaihtoehtoja kannattaa kokeilla rohkeasti. Kokeile millaiset yhdistelmät toimivat, älä jumita yhteen vaihtoehtoon. Mainosten menestymiseen vaikuttavat lukuisat eri seikat, mutta esimerkiksi brändin vaikutus voi olla yllättävänkin suuri. Jos brändinne on tuntematon, mainonta ei yleensä ole yhtä tehokasta kuin silloin, jos brändinne tunnetaan. Tämäkään ei ole kiveen hakattu totuus, vaan poikkeuksia esiintyy aina. Joka tapauksessa maksetun mainonnan rinnalla kannattaa ehdottomasti tehdä myös normaalia aktiivista julkaisutoimintaa.

LinkedIn tarjoaa valmiita kohderyhmiä mainontaan

Jos haluat aloittaa helposti, katso millaisia valmiita kohdennusmahdollisuuksia LinkedIn tarjoaa. Alta näet kaikki 26 valmista kohdennusryhmää mainostyökalusta. Valmiit kohdennusvaihtoehdot ovat helppoja aloitus- ja kokeiluvaihtoehtoja. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että moni muukin käyttää juuri niitä kohdennuksia samoista syistä ja mainonta LinkedInissä toimii huutokauppaperiaatteella. Kun käytät valmista kohderyhmää, muista käyttää budjettia myös sen mukaisesti. Jos joku muu kohdentaa samalle kohderyhmälle isommalla mainontabudjetilla, hänen mainoksensa tavoittaa kohderyhmän paremmin kuin sinun pienemmän budjetin mainoksesi.

LinkedIn mainonnan valmiit kohderyhmät

Linkedin mainonnan työkalu tarjoaa valmiita mainonnan kohderyhmiä

Valmiit kohderyhmät löytyvät, kun lähdet luomaan kampanjaa. Heti, kun olet valinnut kampanjallenne sopivan tavoitteen, lähdet luomaan kohdennuksia.

LinkedInin valmiit kohderyhmät löytyvät kampanjan alta

Mainostatko yleisölle, jonka tunnet vai yleisölle, jota et vielä tunne?

Kun lähdetään miettimään kuka olisi itselle paras mahdollinen kohdeyleisö, voi kohderyhmät ajatella karkeasti kahdella tavalla: onko kohdeyleisö jotenkin teille jo tuttu vai arvailetko vasta, ketä asia saattaisi kiinnostaa.

Avaan kohdennuksia lisää kuvan alla.

Linkedin mainonnan kohdennus kohdennatko yleisölle, jonka tunnet vai yleisölle jota et tunne

Kohdenna mainontaa itse valituille yrityksille

Linkedinissä voi kohdentaa mainontaa itse valikoiduille yrityksille ja organisaatioille. Siksi LinkedIn-mainonta sopii hyvin b2b-alalle ja erityisen hyvin niille, jotka tekevät ns. account based marketingia, eli tietyille yrityksille kohdennettua mainontaa.

Listaa Excel-tiedostoon (csv.-muodossa) yritysten nimiä ja lataa se Linkedinin mainostyökaluun. Kohderyhmän koon pitää olla minimissään 300 henkilöä, joten ihan yhden pienen yrityksen väkeä on turha yrittää saada kiinni, mutta heti, jos listalla on muutamia kymmeniä täsmäyrityksiä, voit jo etsiä näistä yrityksistä myös tietyissä tehtävissä työskenteleviä ihmisiä.

Samalla tavalla voit myös jättää kohdennuksistasi pois tietyt yritykset.

Ladatuista listasta voidaan myös tehdä ns. klooniyleisöjä, eli LinkedIn muodostaa mahdollisimman samankaltaisia yleisöjä, kuin listallanne on.

Uudelleenmarkkinoi teihin jo sitoutuneille yleisöille

LinkedInissä on mahdollista tavoittaa myös sellainen yleisö, joka on teihin jollakin tavoin jo reagoinut. Voitte siis tavoittaa uudelleen ne henkilöt, jotka ovat käyneet yrityksenne LinkedIn-profiilissa, mutta eivät ole teitä vielä alkaneet seuraamaan. Myös LI-tapahtumiin osallistuneet tai niistä kiinnostuneet saadaan uudelleen kiinni. Videoitanne katselleet, mahdollisiin liidilomakkeisiin vastanneet saadaan uudelleen kiinni. Jos olette asentaneet www-sivuillenne ns. insight tagin, voitte kohdentaa mainontaa myös nettisivuillanne vierailleille tai tietyissä nettisivun osioissanne vieraillelle ihmisille (tietenkin huomioiden ovatko nettisivukävijät hyväksyneet ”nettisivukeksit”).

LinkedIn-mainonnan kohdentaminen kiinnostaville yleisöille

Kun mainontaa kohdennetaan kohdeyleisöille, joista olemme kiinnostuneita, homma meneekin hetkellisesti monimutkaisemmaksi. Vaihtoehtoja nimittäin on niin paljon, että ei voi ennakkoon sanoa, mikä varmasti on paras kohdeyleisö, vaan kokeilemalla selvität asian parhaiten itse. Kun löydät mahdollisimman hyvin toimivan kohdennuksen, muista tallentaa kohderyhmä jatko varten siten, että voit seuraavalla kerralla helposti valita kohderyhmän uudelleen, eikä tarvitse aina tehdä kohdennusvalintaa uudelleen.

Alta näet, että mainontaa voi kohdentaa mainontaa

  • Yrityksen
  • Demografian
  • Koulutustaustan
  • Työkokemuksen
  • Mielenkiinnonkohteiden
  • Elämänmuutosten

perusteella. Alta näet kuvassa tarkemmin, mistä löydät kyseiset vaihtoehdot.

LinkedIn mainonnan kohdentaminen yleisöille, joista ollaan kiinnostuneita
Voit valita kohdennusvaihtoehdot yrityksen, demografian, koulutustaustan, työkokemuksen, mielenkiinnonkohteiden ja elämänmuutosten perusteella. Klikkaamalla kutakin kohtaa, saat avattua lisää vaihtoehtoja kohdennusta varten.

Kohdenna Linkedin-mainontaa kasvuyrityksille

Yritys-kategorian alta löytyy lukuisia kiinnostavia kategorioita. Ehkä yleiskäyttöisin näistä on yrityksen toimialan valinta. Valikosta löytyy kuitenkin esimerkiksi kasvuyritykset tai esimerkiksi tiettyjen yritysten työntekijöiden kontaktiverkosto.

Linkedin-mainonnan kohdentaminen erilaisille yrityksille

Mikäli kasvavat yritykset kiinnostavat, klikkaa auki ”Company growth rate” ja katso löytyisikö sieltä sopivasti kasvavia yrityksiä teidän mainontanne kohdennusta varten.

Linkedin-mainonnan kohdentaminen kasvuyrityksille

Kohdenna tiettyjä aloja opiskelleille tai tietyillä toimialoilla työskenteleville ihmisille

Mainontaa voi kohdentaa myös lähinnä yksittäisiä henkilöitä ajatellen. Perinteiset ikä, sukupuoli ja asuinpaikkakunta ovat valittavissa, mutta LinkedInin laajat mahdollisuudet ovat todennäköisesti näitä perinteisempiä valintoja kiinnostavampia.

Jos tietyn alan osaajat kiinnostavat, koulutustaustan alta löytyvät esimerkiksi koulutustasot, koulutusalat sekä tietyt koulut.

Työkokemuksen alta löytyvät erilaiset työnkuvat, tittelit, senioriteetti, työkokemuksen määrä vuosina sekä ns. ”member skillsit”. Skillsit eli taidot ovat niitä taitoja, joita henkilöt ovat itse henkilöprofiileihinsa määritelleet (jos et yhtään tiedä mitä nämä ovat, lue kirjoituksemme Tehokas LinkedInin käyttö).

Mielenkiinnon alta löytyvät valikoit, joilla voidaan kohdentaa mainontaa tietyissä LinkedIn-ryhmissä oleville henkilöille tai esimerkiksi pilvipalvelutuotteista kiinnostuneille henkilöille.

LinkedIn-mainonnan kohdentaminen tuotteista kiinnostuneille

Yhdistele erilaisia kohderyhmiä

Mainonnan kohderyhmiä voi aina myös sekä rajata pienemmäksi, että siitä voidaan rajata tiettyjä kohdennuksia kokonaan pois.

LinkedIn-mainonnan laajentaminen ja rajoittaminen

Näitä kannattaa käyttää sellaisissa tapauksissa, kun kohderyhmä on iso ja budjetti rajallinen. Kohderyhmät rajataan tällöin tavalla

Kohderyhmä X JA kohderyhmä X

Kohderyhmä X PAITSI kohderyhmä X

Alla olevassa esimerkissä mainos kohdennetaan

  • Saksassa asuville
  • IT-alalla myynnin parissa työskenteleville
  • Joiden senioriteettitaso on mitä vain, paitsi ei harjoittelija tai vasta-alkaja

Linkedin-mainonnan kohderyhmät sisällytä ja jätä pois

Opi jokaisesta kohdennuksesta ja paranna mainontaasi ajan myötä

Kun lähdet kokeilemaan LinkedIn-mainontaa, kannattaa kohdennuksia kokeilla rohkeasti. Vain tällä tavoin opit, mikä toimii ja mikä ei toimi. Mainontaa kannattaa aina optimoida ja hioa – se on rahanarvoista.

Kun kampanjasi pyörii, seuraa jatkuvasti myös mainonnan raporttipuolta. Sieltä saat selville

  • Mitkä yritykset näkevät mainoksianne
  • Mitkä yritykset / minkä kokoiset yritykset / millä toimialalla toimivat yritykset näkevät ja klikkaavat mainoksianne
  • Missä työtehtävissä / millä titteleillä / senioriteettitasolla
  • Missä maantieteellisellä alueella mainoksianne nähdään ja klikataan

Lue lisää  Somemarkkinoinnin palveluistamme

LinkedIn Boost

Kesällä 2021 LinkedIn lanseerasi helpon mainostustavan, LinkedIn Boostin. Se periaatteessa helpottaa mainostuksen haltuunottoa, mutta käytännössä emme voi sitä suositella. Boost toimii yhden napin tekniikalla, eli jokaisen julkaisun oheen Linkedinin yrityssivulla tulee Boost-nappi, jota painamalla voi tehdä mainoksen. Jos käyttää buustausta mainostyökalun sijaan, menettää kuitenkin lukuisat mainostus- ja kohdennusmahdollisuudet. Myös mainosraportit jää usein katsomatta, jos on tottunut vain buustailumainontaan. Katso alta hyvät ja huonot puolet buustauksesta.

Maksettu mainonta LinkedInissä webinaari

Monikanavaisen digikampanjan suunnittelu ja toteutus webinaari