Ota yhteyttä

3 vinkkiä työhyvinvointiin

14 toukokuuta 2017

Hektinen työ vaatii työntekijältä ja työyhteisöltä jaksamista. Kuulun työyhteisövalmentaja antaa blogissa kolme tärkeätä vinkkiä työhyvinvointiin.

Työpäivään ja -viikkoon mahtuu monenlaista tekemistä ja menoa. Toisinaan työpäivät voivat venyä iltaan. Vaikka työ onkin antoisaa ja viikkoon mahtuu niin pieniä kuin isojakin onnistumisia, samalla erilaiset tekijät kuormittavat mieltämme ja kehoamme. Silloin on hyvä löytää toimivia tapoja ja keinoja, miten voit aktiivisesti huolehtia omasta jaksamisestasi ja hyvinvoinnistasi, jotteivat stressi ja uupumus pääse yllättämään.

Riittävä uni, liikunta ja hyvä ravinto ovat tietysti perustekijöitä hyvinvoinnin kannalta. Niiden lisäksi on useita muita erilaisia tapoja tukea ja huolehtia siitä, että mieli pysyy kirkkaana, luovana ja palaudumme nopeammin sekä jaksamme keskittyä työhömme paremmin.

Jaan tässä blogikirjoituksessa kolme vinkkiä, miten meillä Kuululla huolehditaan kuntosaliohjelmien, ravintovalmennuksen sekä säännöllisen työyhteisövalmennuksen lisäksi koko porukan työhyvinvoinnista.

1. Voima-asennot

Ah, kehonkieli! Kerrassaan kiehtova aihe ja itselleni jo pidemmän aikaa yksi rakkaimmista aiheista, josta olen pitänyt useita koulutuksia ja workshoppeja sekä henkilökohtaisesti valmentanut niin yksityisiä henkilöitä kuin liike-elämän ammattilaisiakin.

Monesti ihmiset ajattelevat, että kehonkieleen perehtyminen on lähes vain muiden ihmisten sanattomien viestien tulkitsemista ja ymmärtämistä. Usein huomiomme onkin automaattisesti toisten tulkitsemisessa. Samalla kuitenkin saatamme unohtaa ehkä sen tärkeimmän, itsemme. Miten kehonkieli vaikuttaa meihin itseemme.

Kehonkieleen syvällisempi ja laajempi perehtyminen ei ainoastaan paranna läsnäolo- ja kommunikointitaitojasi. Näiden lisäksi, mitä tietoisempi olet omasta kehonkielestäsi, sitä enemmän voit vaikuttaa erityisesti omaan hyvinvointiisi . Esimerkiksi pelkästään se, miten kannamme kehoamme vaikuttaa siihen, millaiseksi tunnemme oman olomme. Kehonkieli on mielemme peili. Ajatuksemme vaikuttavat kehoomme ja toisinpäin.

Tiesitkö, että jo pelkästään kehosi asentoa muuttamalla voit muutamassa minuutissa vaikuttaa hormonitasoihin ja siten omaan hyvinvointiisi, menestymisen ja onnistumisen mahdollisuuksiisi niin työelämässä kuin yksityiselämässä? Huikeata!

Kuululla aloitimme helmikuun loppupuolella koeluontoisen useamman viikon mittaisen jakson, jonka aikana joka aamu porukalla seisoa patsastellaan yhdessä isossa ringissä voima-asennossa parin minuutin ajan. Siinä samalla saatetaan nyökytellä toisillemme, hymyillä ja luoda merkittäviä katseita, ikäänkuin sanoen ” Tästä tulee jälleen antoisa päivä! ”.

Toisinaan taustalla soi myös voimaannuttava ja inspiroiva musiikki. Energia ja hyvä fiilis leviävät musiikin ja naurun rytmittämänä. Mahtava tapa aloittaa työpäivä!

Mikäli haluat perehtyä lisää voima-asentojen vaikutuksesta kehoosi ja mieleesi niin suosittelen katsomaan sosiaalipsykologi ja Harvardin professori, Amy Cuddyn, voimaannuttavan TED Talk -puheen . Hän on myös kirjoittanut kirjan ” Vahvasti läsnä  — Taltuta pelko ja opi luottamaan itseesi ”. Suosittelen lämpimästi.

2. Kuvitetut mietelauseet

Pienillä jutuilla voi olla iso merkitys työpäivän keskellä. Kun aloitin työni Kuululla yritysvalmentajana, päätin, että julkaisen joka tiistai sisäisessä keskustelukanavassamme yhden mietelauseen.

Usein yksikin ajatus, idea tai lausahdus kutittaa mieltämme tavalla, joka inspiroi, herättää keskustelua tai laittaa asiat kiehtovalla tavalla perspektiiviin, ajatuksiamme ja suhtautumistamme muuttaen ja vaikuttaa siten tunteisiimme, toimintaamme ja työhyvinvointiimme.

3. Mindfulness

Kun kello lyö kaksi iltapäivällä, moni suuntaa kahvipannulle ja pienelle välipalalle, jotta jaksaa vielä hyvällä energialla painaa pari viimeistä iltapäivän tuntia. Meillä Kuululla, ennen tuota kahvihetkeä, kokoonnumme yhdessä meditoimaan.

Itseasiassa, jo kahdeksan viikon ajan olemme joka päivä pysähtyneet tekemään erilaisia tietoisen läsnäolon harjoituksia. Kokemukset ja palaute ovat olleet erittäin positiivisia!

Meditaatio voi yksinkertaisuudessaan olla joko omaan hengitykseen keskittymistä tai esimerkiksi koko kehon havainnointia.

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo eli mindfulness, on yksi ehkä tunnetuimmista ja tehokkaimmista hyvinvointia edistävistä stressin hallintamenetelmistä.

Se on kehoa ja mieltä yhdistävä taito, joka auttaa meitä tulemaan tietoisemmaksi mielemme liikkeistä, kehomme tilasta ja sen eri viesteistä ja siten estämään muun muassa jumittumasta kielteisten ajatusten ja tunteiden koukeroihin. Useiden tutkimusten mukaan mindfulness vähentää stressiä, parantaa keskittymiskykyä, muistia, oppimiskykyä sekä tietysti kehittää läsnäolo- ja vuorovaikutustaitoja.

Tässä yksi esimerkkiharjoitus , jonka voit kuunnella ja tehdä vaikka heti. Harjoitus kestää noin 12 minuuttia, ja sitä varten on hyvä hakeutua paikkaan, jossa voit ilman häiriöitä omassa rauhassa keskittyä meditoimaan. Jo viiden minuutin meditaatiolla on positiivisia vaikutuksia.

Keskeinen asia mindfulness-harjoitteissa on huomion suuntaamisen harjoittaminen ja tietoinen nyt-hetken havainnointi hyväksyvästi ja arvostaen, ilman yritystä muuttaa mitään.

Itse ajattelen ja luonnehdin mindfulnessia taitona olla läsnä – niin ajatusten suhteen kuin muutenkin, niitä sen koommin arvottamatta ja samalla niitä kuitenkin arvostaen.

Kokeile:

Nämä 3 vinkkiä on helppo toteuttaa, eivätkä ne vaadi mitään erityistä satsausta tai sen kummempia järjestelyitä. Ne vievät vain vähän aikaa. Ehkä hieman viitseliäisyyttä, mutta kukapa ei haluaisi enemmän työhyvinvointia ja huolenpitämistä itsestään ja työkavereistaan?

Vaikka käyttäisit päivittäin näihin vain 20 minuuttia, niin panostus kannattaa takuulla. Mikset aloittaisi jo tänään? Kokeile alkuun vaikka vain yhtä näistä muutaman viikon ajan ja kerro meille hyvistä kokemuksistasi.

Kiinnostaako yhteistyö Kuulun kanssa? Ota yhteyttä ja katsotaan mitä voimme tehdä yhdessä!

Ota yhteyttä