Ota yhteyttä

Webinaarin pitäminen – näillä vinkeillä pidät loistavia webinaareja

15 huhtikuuta 2019

Webinaarien suosio on kasvanut viime vuosina hurjaa vauhtia: onhan niihin helppo osallistua mistä vain. Lue hyödyllisiä vinkkejä webinaarin vetäjälle.

Webinaarien eli verkkoseminaarien suosio on kasvanut viime vuosina hurjaa vauhtia. En yhtään ihmettele, sillä webinaariin on helppo osallistua missä tahansa ja siirtymiseen ei mene aikaa. Kuten tavallisessa koulutustilanteessa, myös webinaarissa voi hyödyntää tilanteen mukaan ääntä, kuvaa, videota ja vuoropuhelua.

Jos webinaari tallennetaan, sen voi katsoa oman aikataulun mukaan ja siihen on helppo palata aina tarpeen vaatiessa. Tallenteen voi myös pysäyttää välillä, jos haluaa esimerkiksi kirjoittaa itselle muistiinpanoja.

Seuraavaksi kerron hyödyllisiä vinkkejä webinaarin vetäjälle. Monet vinkeistä pätevät myös kasvokkain tapahtumaan esiintymiseen, mutta monien vinkkien merkitys korostuu webinaaritilanteessa.

Ennen webinaaria

Harjoittele etukäteen. Monet jännittävät kameralle puhumista, mutta tässäkin asiassa harjoittelu tekee mestarin. Jos webinaarin vetäminen jännittää, voit harjoitella kameralle puhumista vaikkapa soittamalla kollegalle tai ystävälle Skype-puhelun.

Panosta materiaaliin. Koska webinaarissa jää pois kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus, kannattaa panostaa selkeään ja visuaaliseen esitysmateriaaliin.

Aikatauluta järkevästi. Suunnittele etukäteen webinaarin etenemistahti ja päätä missä vaiheessa mahdolliset tauot pidetään.

Webinaarin aikana

Kaksi näyttöä. Jos mahdollista, hyödynnä webinaaria vetäessä kahta näyttöä. Toisesta voit seurata omaa esitysmateriaaliasi ja toisesta näet esimerkiksi osallistujat (jos käyttävät kameraa) sekä heidän esittämät kysymykset ja kommentit.

Näytä kasvosi. Pidä kamera päällä ainakin webinaarin alussa ja lopussa. Niiden välissä kuulijan voi olla helpompi keskittyä itse aiheeseen, kun näkee vain materiaalin. Jos webinaarissa on kaksi puhujaa, on kameran hyvä olla päällä koko ajan – kuulija ei muuten tiedä kumpi puhuu. Muista puhua kohti kameraa!

Intensiivinen kokemus . Kun välissä on kamera, webinaarin vetäjän on eläydyttävä enemmän kuin kasvokkain tapahtuvassa vuorovaikutustilanteessa.

Pidä mielenkiinto yllä. Kiinnitä huomiota puheen tempoon, muista pitää taukoja ja osallista kuuntelijat.

Älä rönsyile. Erityisesti webinaarissa kannattaa pysyä tiukasti aiheessa.

Toisto. Vuorovaikutuksen ollessa erilaista, asian kertaaminen saattaa tulla tarpeeseen.

Chat. Vastaa kysymyksiin mielellään heti. Kysymykset liittyvät usein aiheeseen, josta juuri sillä hetkellä puhutaan. Jos vastaat kysymyksiin vasta webinaarin päätteeksi, yleisö ei välttämättä osaa yhdistää vastausta oikeaan aiheeseen.

Vuorovaikutus. Jos webinaariin osallistuva ryhmä on pienehkö, useimmissa webinaariohjelmissa on mahdollisuus antaa puheenvuoro myös osallistujille. Etenkin jos webinaari kestää useamman tunnin, kannattaa teettää tehtäviä ja tehtävänpurku onnistuu hyvin puheenvuoroja jakamalla.

Kyselyt jne. Monissa webinaarityökalussa on mahdollisuus vuorovaikutukseen myös kyselytyökalulla. Etenkin jos webinaariyleisö on iso, on mielenkiintoista tehdä kyselyitä ja vastaajat näkevät reaaliaikaisesti mitä muut vastaavat.

Webinaarin jälkeen

Katso tallenne. Jos webinaari tallennettiin, katso se jälkikäteen. Kun kuulet ja näet itsesi esiintymässä, huomaat nopeasti, missä olet hyvä ja missä asioissa on parannettavaa. Listaa kehityskohteet ja kiinnitä niihin huomiota seuraavassa webinaarissa.

Tallenne osallistujille. Lähetä tallenne osallistujille mahdollisimman pian webinaarin päätyttyä.

Pyydä palautetta. Jotta voit kehittyä webinaarin vetäjänä, lähetä osallistujille palautekysely.

Lue lisää asiantuntijaviestijän koulutuskokonaisuudestamme

Pyydä koulutustarjous