Mitä on YouTube SEO?

YouTube SEO eli hakukoneoptimointi, on prosessi, jolla videot, soittolistat ja kanava optimoidaan sijoittumaan korkealle YouTuben orgaanisissa hakutuloksissa.

Videoiden optimoinnissa pätee lähes samat periaatteet kuin nettisivujen hakukoneoptimoinnissa. Onhan YouTube heti Googlen jälkeen maailman toiseksi suosituin hakukone ja ”tube-videot” näkyvät myös perinteisten Google-hakujen ehdotuksissa.

YouTube-optimoinnissa pyritään optimoimaan video(t) katsojalle, ei algoritmille. Moni käsittää asian väärin tai ajattelee optimoinnin liian hankalasti, sillä videot tehdään nimenomaan katsojalle, ne laitetaan näkyviin katsojalle, jolloin ne pitäisi myös optimoida katsojalle.

Algoritmi levittää juuri niitä videoita, joissa katsojat viihtyvät pitkään ja jotka sitouttavat kaikista parhaiten.

Miten YouTuben hakukoneen algoritmi toimii

YouTube on itse avannut asiaa näin:

Videot luokitellaan useiden tekijöiden perusteella, mukaan lukien otsikko, kuvaus ja videosisällön vastaavuus katsojan hakuun. Näiden lisäksi katsomme, mitkä videot ovat herättäneet eniten kiinnostusta hakuun liittyen, ja varmistamme, että katsojien on helppo löytää ne.

Eli moni asia vaikuttaa videoiden löydettävyyteen YouTuben haussa, mutta tärkeimpänä tekijänä on katsojan sitouttaminen.

Jos video A ja video B ovat metatiedoiltaan ja optimoinneiltaan identtiset, mutta sisällöltään kertovat asian X hieman eri tavalla, se video nousee hakutuloksissa korkeammalle, joka pystyy sitouttamaan katsojaa pidempään.

Täydellisesti tehdyt optimoinnitkaan eivät tee ihmeitä, jos videon sisältöä ei ole tehty hyvin tai se ei vastaa klikkaajan (katsojan) odotuksia.

Vaihe 1: YouTube-avainsanatutkimus

Aluksi on hyvä ottaa selvää, mitä hakusanoja ihmiset käyttävät videosi aiheeseen liittyen ja mitkä hakulausekkeet ovat volyymiltaan isoimpia eli mitä etsitään eniten. YouTubessa ei ole saatavilla virallista hakusanatyökalua, mutta on olemassa muutamia keinoja, joilla saada tehtyä hakusanatutkimusta (täysin ilmaiseksi).

YouTube Suggest on samanlainen kuin Google Suggest. Kirjoita vain avainsana hakupalkkiin ja näet luettelon osuvista kyselyistä, jotka sisältävät avainsanasi.

Google Trends näyttää helposti, mitä hakusanamuotoa kannattaisi käyttää hakuvolyymin mukaan.

Ilmaiset selaimeen asennettavat YouTube-lisäosat kuten VidIQ ja TubeBuddy auttavat myös hakusanatutkimuksessa. Kyseiset lisäosat antavat myös paljon muuta dataa ja siihen pohjautuvia neuvoja, joihin et pääsisi muuten käsiksi.

Vaihe 2: Tunnista hakutarkoitus

Hakutarkoitus (tai avainsanatarkoitus) viittaa siihen, miksi käyttäjä etsii kyselyä hakukoneesta. Haluaako katsoja oppia, viihtyä, inspiroitua vai kenties jotain muuta? YouTuben hakukone pystyy yleensä määrittämään hakukyselyn tarkoituksen sinulle.

Etsi vain avainsana, jolle haluat sijoittua YouTubessa ja analysoi, mistä 3–5 korkeimman hakutuloksen videot kertovat.

Esimerkiksi jos haluat opettaa muita kokkaamaan, tällöin tekisit todennäköisesti vaiheittaisen opetusvideon. Muiden tekemisiä tai käyttämiä formaatteja ei tarvitse eikä välttämättä kannata kopioida suoraan, mutta ne antavat hyvää informaatiota, minkälaista sisältöä katsojat ehkä tulevat etsimään ja katsomaan.

Vaihe 3: Tyydytä hakutuloksen tarpeet

YouTubessa pystyy päättelemään ”tyytyväisyydestä” katsomalla yleisön pysymistä ja sitoutuneisuutta. Näihin mittareihin vaikuttavat myös tykkäykset, jaot ja kommentit.

Mitä paremmin videosi kattaa katsojan hakutuloksen tarpeet, sitä korkeammalle myös YouTuben hakualgoritmi arvottaa videotasi.

Jos ihmiset etsivät videoita hakulauseella ”kokkaaminen aloittelijoille” ja videosi on optimoitu löytymään samantyylisillä hakusanoilla, videon sisällön ja rakenteen ollessa kunnossa (viihdyttävä, opettava, laadukas) katsojat todennäköisesti pitävät videostasi ja katsovat sen loppuun.

Tämä on merkki algoritmille, että videotasi kannattaa näyttää myös kaikille muille, jotka etsivät videoita ”aloitteleva kokkaaja” -aihepiiriin liittyen.

Vaihe 4: Videon optimointi

Videon optimoinnin pystyy tiivistämään neljään osaan: otsikko, kuvaus, tägit ja esikatselukuva.

Nämä kaikki auttavat tarjoamaan videollesi kontekstin ja vaikuttavat tärkeään datamittariin nimeltä klikkaussuhde (CTR = click-through-rate), eli kuinka moni impression nähneistä klikkasi itse videoon.

Mitä korkeampi CTR, sitä parempi. Korkea CTR-luku kertoo, että olet saanut katsojan koukuttamaan videostasi (”tuo minun on pakko nähdä”). Loppujen lopuksi, ei klikkauksia = ei katselukertoja.

Otsikon pitäisi..

• olla mahdollisimman kiinnostava ja ytimekäs
• kiinnittää käyttäjän huomio muista tarjolla olevista videoista ja otsikoista
• kertoa tarinaa ja lopputulosta paljastamatta, mistä videossa on kyse

Esikatselukuvan (thumbnailin) pitäisi..

• olla otsikon kanssa yhteensopiva
• täydentää otsikkoa
• kertoa lisää videon tarinasta
• kiinnittää ihmissilmän huomio muiden esikatselukuvien joukosta

Kuvauksen pitäisi..

• kertoa videon tarina lyhyenä tiivistelmänä tai jopa esseenä
• olla täynnä hakusanoja, joilla haluat videosi löytyvän (ei hakusanaluetteloa!!)
• kertoa myös sinusta/tekijästä tietoja ja ohjata toisiin videoihisi
• sisältää linkit muihin kanaviisi

Tägien pitäisi..

• olla relevantteja videoosi/otsikkoosi/kuvaukseesi liittyen
• sisältää muita samankaltaisia hakusanoja kuin videosi otsikossa ja kuvauksessa olevia
• olla mieluusti useamman sanan hakulausekkeita, ei yksittäisiä sanoja

Vaihe 5: Videon muut optimoinnit

Muita tärkeitä optimointikeinoja videolle ovat tekstitykset, kortit ja loppuruudut.

Nykyään yhä useammin videoiden pitäisi olla saavutettavia, joka tarkoittaa käytännössä pitkälti sitä, että videot täytyisi tekstittää.

Tekstitetyt videot ovat erityisen hyödyllisiä niille, joilla on luki- tai oppimisvaikeus, mutta myös käyttäjille, jotka eivät tietystä tilanteesta johtuen (esim. julkisilla paikoilla) pysty laittamaan ääniä päälle videon katsomishetkellä.

Kortit ja loppuruudut auttavat puolestaan ohjaamaan katsojaa muun sisältösi pariin. On äärimmäisen tärkeää koittaa pitää katsoja omien videoiden parissa mahdollisimman pitkään. Mitä useamman videon käyttäjä katsoo sinun kanavalta yhden katsomissession aikana, sen parempi. Myös tätä algoritmi mittaa ja pitää silmällä.

Kortit ovat parhaimmillaan, kun ne ilmestyvät hieman ennen katsojan lähtemistä. Käyttäjää on helpompi ohjata muuhun sisältöösi, jos esiin tuleva kortti ehdottaa samankaltaista videota, jota katsoja oli katsomassa parhaillaan.

Loppuruudut antavat videon lopussa muistutuksen: ”Hei olen tehnyt myös tällaista sisältöä! Klikkaa ja katso seuraava videoni.”

Vaihe 6: Julkaise ja mainosta videotasi

Optimointivaiheen jälkeen video on aika julkaista – joka on myös äärimmäisen tärkeä toteuttaa oikein.

Ensimmäiset 24–48 tuntia julkaisemisesta ovat ne tärkeimmät tunnit, joiden aikana YouTuben algoritmit käyvät videon sisällön läpi, ja ennen kaikkea videoon tulevan katsomisdatan.

Pyri levittämään videotasi jokaisessa relevantissa kanavassa ja koita saada mahdollisimman paljon väkeä videosi pariin, ketkä myös todennäköisesti katsovat videon loppuun.

Pahin virhe on jakaa video kanavaan tai yleisölle, jotka eivät ole ollenkaan kiinnostuneita videon sisällöstä. On mahdollista saada iso määrä klikkejä, mutta jos suurin osa katsojista lähtee pois ensimmäisen 10 sekunnin aikana, voi se tuhota videon.

Yksinkertaistetusti sanottuna algoritmin silmissä videon ei täydy olla hyvä, jos lähes kaikki klikkaavat siitä pois muutaman sekunnin jälkeen.

Panosta siis relevantin yleisön lisäksi videon katseluaikaan, älä näyttökertoihin. Muista myös reagoida ja vastata jokaiseen saamaasi kommenttiin.

Vaihe 7: Lue dataa ja tarkastele tuloksia

Kun videon julkaisusta on kulunut pidempi aika, käy läpi sen analytiikkaa ja katso mikä osa videosta toimi ja mikä ei.

YouTube Studio tarjoaa videoista erittäin laadukasta ja helposti luettavaa dataa, jonka perusteella on helppo parantaa tulevia sisältöjä. Lisäksi pystyt näppärästi vertaamaan omia tai katsojiesi huomioita datan kanssa, ja katsomaan pitävätkö ne paikkaansa laajemmalla skaalalla.

Videonanalytiikasta tärkeimmät mittarit seurata on yleisön pysyvyys, klikkaussuhde ja keskimääräinen katselunkesto. Näitä kolmea datamittaria kun pyrit parantamaan, on algoritmin vielä suurempi suosio yhä lähempänä.

YouTube-videoiden tekemisen voi lopulta kiteyttää kolmeen vaiheeseen: Tee, julkaise, analysoi – toista.

Katso käytännön esimerkkejä tämän artikkelin vinkeistä täältä.

Tutustu tuleviin koulutuksiimme!

YouTube-kanavan hakukoneoptimointi webinaari