Tässä blogissa kerron, mitä asioita tapahtumakuvauksessa on hyvä ottaa huomioon ja miten kuvauksiin kannattaa valmistautua. Erilaisia tapahtumia – niin isoja kuin pieniäkin – järjestetään todella paljon ympäri Suomea, joten tapahtumakuvaukselle on runsaasti kysyntää.

Tapahtumista halutaan yleensä joko kuva- tai videomateriaalia tai molempia muistoksi tai muuhun käyttöön.

Tapahtumien kuvaaminen ei ole rakettitiedettä eikä kuvaamista tarvitse jännittää. On tiettyjä asioita, jotka on kuitenkin hyvä ottaa huomioon ennen kuvauksia sekä kuvausten aikana.

Olen listannut asioita, joita itse pyrin ottamaan huomioon ennen jokaista tapahtumakuvausta:

  • Tärkein asia on tietenkin hyvä kuvaustaito, joka antaa pohjan kaikkeen tapahtumakuvaukseen. Pieniä uusia juttuja on toki helppo oppia tapahtumaa edeltävänä iltana, mutta suurimmat taidot on oltava hyvin hallussa ennen kuvauksia.
  • Ensimmäisenä on hyvä saada selville, millainen tapahtuma on kyseessä. Kuinka paljon tapahtumassa on ihmisiä ja minkälaiset kuvausolosuhteet ovat, esimerkkinä vaikkapa se, onko tapatumassa luonnonvaloa tarjolla.
  • Kun tiedät minkälaisesta ja kuinka suuresta tapahtumasta on kyse, pystyt miettimään järkevän kamerakaluston ja muut tavarat, joita todennäköisesti tarvitset. Muista myös, ettei aivan kaikkea tarvitse kantaa mukana, mutta jos olet jostain tarvikkeesta vähänkään epävarma, ota se mukaan!
  • Seuraavaksi ota selville, minkälaista materiaalia sinulta halutaan ja ovatko kyseessä videot, kuvat vai molemmat. Tämän tiedon pohjalta pystyt suunnittelemaan, millaista kalustoa tarvitset mukaan.
  • Kysy myös, millä materiaalilla on suurin prioriteetti, jotta tiedät, mihin keskityt eniten.
  • Jos tapahtumassa on jotain erikoislaatuista menoa tai arvokkaita vieraita, joita kuvaat, varmista vieraiden aikataulu, reitti, jossa he liikkuvat ja mahdolliset pysähtymispaikat. Tällöin osaat ennakoida, mistä saisit parhaimmat otokset. Myös riski siihen, että olet väärässä paikassa, pienenee.
  • Viimeisimpänä vinkkinä sanon – kysy, kysy ja kysy. Tietoa ei voi olla liikaa. Mitä paremmin tiedät tapahtumien kulun, mitä ja miten sinun halutaan kuvaavan, sitä helpompi sinulla on työskennellä ja saada parhaimmat hetket taltioitua.
  • Ole kuvauksiin myös henkisesti valmistautunut.

Käytin itse näitä vinkkejä heinäkuun alussa Porin asuntomessuilla vierailleen presidenttiparin kuvauksessa. Heidän aikataulunsa ja reittinsä olivat tarkkaan mietittyjä, mutta tietoa ei jaettu kovin monelle, joten jouduin kysymään lisätietoja useaan otteeseen. Kun sain lopulta tarvittavat tiedot presidenttiparin liikkeistä, pystyin ennakoimaan, mistä saisin parhaat otokset. Alla on muutama esimerkkikuva asuntomessuilta.

Minulle saa myös laittaa kysymyksiä, jos haluat tietää aiheesta lisää. 🙂

Tarvitsetko valokuvaajan tapahtumaan? Meillä Kuululla työskentelee useita ammattivalokuvaajia erikoisosaamisenaan tapahtumakuvaus.

Haluaisin tarjouksen valokuvauspalveluistanne!