Visuaalinen viestintä on erityisen tärkeää brändeille, jotka haluavat kasvattaa tunnettuuttaan ja luoda luottamussuhteen kohdeyleisöön.

Sisältöä on tarjolla enemmän kuin koskaan aiemmin, ja ruokahalumme vain kasvaa sitä kuluttaessa. Samaan aikaan vaatimukset kuluttamaamme sisältöä kohtaan, ovat jatkuvasti kasvaneet.

Ilman jotain erilaista, uniikkia tai selvästi erottuvaa visuaalista elementtiä, emme välttämättä edes pysähdy julkaisun tai mainoksen kohdalla.

Hyvin suunniteltu, ja toteutettu visuaalinen sisältö auttaa yritystäsi erottumaan markkinointihälyn keskeltä, ja olemaan luovalla tavalla vuorovaikutuksessa kohdeyleisösi kanssa.

Mitä visuaalinen viestintä tarkoittaa?

Visuaalinen viestintä on asiakkaalle viestimistä visuaalisen sisällön – kuten videon, kuvien, animaatioiden, infograafien ja graafisen suunnittelun keinoin.

Digitaalisessa markkinoinnissa visuaalisen viestinnän rooli on noussut yhdeksi tärkeimmistä, sillä sen avulla voidaan tyydyttää asiakkaiden lisääntyvää tarvetta mukaansatempaaville verkkosisällöille.

Visuaalisella sisällöllä puhutellaan ihmisten tunteita sekä vaistoja

Hyvin suunniteltu ja toteutettu mainoskuva tai video, jossa on voimakas konsepti takana, voi saada meidät jopa tuntemaan tuotteeseen liittyvän maun tai tuoksun.

Visuaaliset elementit voivat herättää assosiaatioita, haluja tai esimerkiksi muistoja. Jokin mainos voi muistuttaa meitä aiemmin hylätyistä suunnitelmista, kääntää katseemme unohdettuihin arvoihin tai muistuttaa kokemuksista, joita voimme saada tuotteen avulla. Tällaiset tunteet kannustavat asiakasta ja brändiä vuoropuheluun.

Viestinnän visuaalinen puoli onkin tärkeää juuri siksi, että se laukaisee tunteita ja niiden myötä myös intuitiivisia ja intohimoisia päätöksiä.

Tulkitsemme ja luemme viestien merkityksiä visuaalisuuden kautta

Oletko koskaan ostanut jonkin tietyn brändin tuotetta, tietämättä varsinaista syytä sille miksi valitsit juuri kyseisen brändin? Minä ainakin olen.

Visuaalisuus vetää meitä luonnostaan puoleensa, sillä aivojemme toiminta on vahvasti yhteydessä näköaistiin. Vaikka emme täysin ymmärtäisi miksi jokin brändi houkuttelee meitä, on alitajuntamme voinut rekisteröidä tai tehdä johtopäätöksiä tuotteesta tai yrityksestä sen jakaman visuaalisen sisällön perusteella. Vaikka logiikka toisinaan nukkuisikin, alitajunta on aina hereillä ja vaikuttaa tekemiimme valintoihin – myös mieltymyksiin ja ostopäätöksiin.

Visuaalisen tiedon käsittely ja sisäistäminen on nopeampaa

Animoitujen videoiden markkinointivoima on täydellinen esimerkki siitä, kuinka visuaalisen viestinnän avulla autetaan asiakasta ymmärtämään tuotteen ominaisuus, tai monimutkaiset liikeideat muutamissa minuuteissa – tai jopa sekunneissa.

Videot ovat loistava mahdollisuus viestiä luovasti ja erottuvasti brändistäsi, esitellä yritystäsi tai kertoa tuotteestasi.

Erityisessä suosiossa ovat tällä hetkellä lyhytvideot, joita esimerkiksi TikTokissa kulutetaan valtava määrä. Jopa alle 60 sekunnin videoon, voidaan saada sisällytettyä tarvittava määrä tietoa tuotteen tuomasta arvosta, ja jopa bränditarinasta.

Myös huolella valitut valokuvat, kuvitukset ja muut visuaaliset sisältömuodot voivat toimia brändiviestisi vahvistajina.

kuulu vihreä logo gif

Visuaaliset viestit jäävät mieleen

Jos ajattelet esimerkiksi lempibrändiäsi, millaisia kuvia mieleesi nousee?

Usein jotakin yritystä tai brändiä ajatellessamme mieleen tulee näkemämme kuva, brändiin liittyvät värit, logo tai jokin muu visuaalinen muisto. Pystymme luontaisesti muistamaan paremmin asioita, jotka olemme nähneet visuaalisina. Visuaalinen sisältö voikin muokata aiempaa mielikuvaa, tai rakentaa vahvempaa brändikuvaa asiakkaidemme mielissä. Visuaalinen viestintä onkin oiva keino tehdä pysyvä vaikutus asiakkaisiin ja erottua kilpailijoista.

 

Visuaalisuus välittää brändisi tunnelmaa

Brändin tunnelma koostuu yrityksen tyylistä, tehtävästä, arvoista ja tarinasta. Näitä asioita yhdistämällä saadaan asiakas tuntemaan, millainen brändisi on sen sijaan, että hän vain ymmärtäisi millainen se on.

Mikään toinen viestintäkeino ei ole yhtä tehokas tapa viestiä brändin tunnelmaa yhtä luovasti kuin hyvä video, kuvitus tai näistä koostuvat visuaaliset mainokset.

 

Vinkkejä tehokkaaseen visuaaliseen viestintään

Digimarkkinoinnin, erilaisten brändien ja erilaisten markkinointistrategioiden parissa työskennellessäni, olen huomannut muutamia periaatteita, jotka tekevät visuaalisesta sisällöstä vaikuttavaa ja tehokasta.

Huolehdi sisällön arvosta ja laadusta

Hyväkin idea voi mennä hukkaan, jos ”sutaistaan” sisältö vain nopeasti kasaan ja laitetaan jakeluun. Vaikka nopea sisällöntuotanto ja tiedonkulku ovatkin tärkeässä asemassa nopeatempoisessa digimaailmassa – ei laadusta tulisi koskaan tinkiä.

Mikäli sisällöstä puuttuu sen asiakkaalle tuottama. arvo, ei se vastaa kuluttajien nykyajan vaatimuksiin. Vahva tarina ja etukäteen suunnitellut sisällöt auttavat tuottamaan laadukasta sisältöä – eikä nopeuskaan kärsi.

Kerro viestisi selkeästi

Ilman sanojakin voidaan välittää viesti – niin hyvä kuin huonokin. Jos käytät markkinoinnissasi visuaalisia metaforia, huomioi aina myös sen konteksti. Mikäli asiakkaillasi ei ole siitä taustatietoa, viestisi ei välttämättä saavuta haluttua tavoitetta, tai tee odotettua vaikutusta. Pahimmillaan se voi johtaa väärinkäsityksiin brändin ja yleisön välillä.

Joten käytä vain sellaisia metaforia, käsitteitä, vitsejä ja tarinoita, joiden kontekstin yleisösi tuntee.

Jätä tilaa mielikuvitukselle

Täydellinen tasapaino löytyy, kun viestisi on selkeä muttei liian ilmeinen. Kannusta kuluttajia luovuuteen ja laatikon ulkopuoliseen ajatteluun, eli jätä tilaa heidän mielikuvitukselleen.

Tämä mahdollistaa bränditarinasi luomisen, yhdessä asiakkaidesi kanssa.

Kokeile rohkeasti uutta ja käytä luovuutta

Kukaan ei halua nähdä kopioituja sisältöjä uudestaan, ja uudestaan. Joten kokeile rohkeasti erilaisia lähestymistapoja, keksi sankarit uudelleen, tee sarjakuva brändisi hahmoista tai animoi työyhteisösi henkilöt osaksi brändivideota.

Visuaalisissa sisällöissä vain luovuus on rajana.

 Digimarkkinointikeijut

Huomioi monimuotoisuus

Vaikka tietäisit kohderyhmäsi, koostuu sekin kuitenkin yksilöistä. Heillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita, tyylejä ja erityispiirteitä, älä siis yleistä liikaa, vaan ylistä monimuotoisuuden kauneutta.

Kerro, että jokainen yksilö kohderyhmässäsi on tärkeä brändillesi ja välität siitä mitä heillä on sanottavaa.

 

Yhteenveto

Visuaalinen viestintä ja tarinankerronta, on tehokas markkinointikeino – kun se tehdään huolella. Visuaalisuus kiinnittää asiakkaiden huomion, vaikuttaa emotionaalisesti ja sen avulla voit myös kertoa useita tarinoita, useissa eri muodoissa.

Jokainen visuaalinen viesti tarvitsee kuitenkin taustalleen vahvan tarinan – joko sinun bränditarinasi on kirjoitettu?

 

Pyydä tarjous yritysvideosta

New call-to-action